Muumi

Se oli kuin sadusta.

Nousin järvivedestä laiturille. Henken henkäistyäni, rantauduin lähistölle istumaan järviveden raikastamana au naturel (biksuissa kuitekin). Vieressäni oli Muumi. Okei, nimi tuli vasta myöhemmin, mutta olkoon nyt alusta lähtien Muumi.

Juttelimme siinä aikamme ja meillä sattui olemaan paljon yhteistä. Monia yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Asuimme jopa samalla suunnalla ja olimme molemmat pyörällä liikenteessä. Päätimme lähteä yhdesssä ajelemaan  kotiinpäin.

Ennen lähtöä hän kiinnitti huomion pyöräni satulaan. "Eikö tuo paina tai hierrä sua?" Kyseisellä pyörällä minä olin koko kesän ja edellisenkin ajellut "siis, niinku minne?". "No.. kriittisiin paikkoihin". Sanoin, että satula on ollut oikein hyvä, mutta Muumi halusi korjata satulan asennnon. Ihanan miehekästä, ajattelin. Sitten me ajelimme peräkkäin. Kauniissa kesätunnelmassa. Järviveden raikkaana.

                              

Sovimme tietysti tapaavamme pian ja se tapahtuikin samana iltana. Kävimme lasillisella ja oli oikein viihdytttävää. Illan jälkeen hän heti laittoi viestin, kuinka mukavaa oli ollut ja pian nähdään uudelleen.

Tästä voisi tullakin jotain, mietin!!

Olin aloittanut uuden harrastuksen, jossa Muumi oli konkari. Hän teki minulle harjoitusohjelman ja treenasimme yhdessä. Kuinka söpöä, ajattelin. Tässä on nyt mulle mies! Tästä mä pidän kiinni!

Seuraavan kerran tapasimme, kun minulla oli lapsivapaata. Hän tuli luokseni syömään (tässä tsemasin, en ole varsinainen kotikokki). Söimme takapihalla, kunnes tajusimme, että viiniä on aivan liian vähän. Hän päätti hakea lisää.

Hienoa, minulla on aikaa hieman ehostaa itseäni tässä välissä, heittää hätäpuupit ja laittaa kotia kuntoon.

Kun oli viilannut kynsiäni riittävän kauan, tajusin, että Muumi istuu autossa etupihallani. Puhelin kädesssä. Tähän mennessä viininhakureissuun oli mennyt 45 min. Ajattelin, että jotain kamalaa on  nyt tapahtunut. Antaa sen hoitaa asia. Kun aikaa oli kulunut 1,5h ja huomasin ruokailevani yksin, menin  ihmettelemään auton oven taakse. Muumi viittelöi jotain käsillään, ikään kuin "mä en voi tälle mitään, ihan just tulen". No annoin Muumin hoitaa asiansa.

Muumi oli puhunut exänsä kanssa. Ja nyt ei ollut kyse mistään huoltajuusriidasta tai lapsiin liittyvistä asioista. Kyseessä oli puoli vuotta sitten loppunut parin vuoden suhde.

Kyllähän se vähän droppasi tunnelmaa. Muumi pyyteli anteeksi ja selitti, että asia piti hoitaa. Ja tällä exällä oli niin paljon  sydämellä ja ja ja....

Ja hän oli minun luona deiteillä. Okei, ajattelin. Tässä kohtaa Mies olisi sanonut exälle, että soitellaan huomenna, nyt on vähän tärkeämpää. Mutta Muumi priorisoi noin.

Se ilta nyt meni miten meni. Oli ihan mukavaa, Muumi yritti nostattaa fiilistä jne. Ajattelin unohtaa asian. Seksi Muumin kanssa oli erittäin miellyttävääv (vaikka hänellä oli ongelmia kondomin käytössä).

Seuraavan kerran näimme taas luonani. Muumi kävi kuumana ja halusi olla iholla kiinni. Koska edellisellä kerralla oli tämä ex-selkkaus, Muumi sanoi, että hän on koko päivän nyt minun. Illalla vaan pitää hoitaa jokin juttu. Kuumaahan se oli, mutta kuumuuden loputtua Muumi tajusikin, että hänellä on kiire. No, se siitä "koko päivä mulle"-hommasta. Kommentoin aiheesta, sillä ajatuksena oli tehdä jotain yhdessä. Muumilla oli nälkä, joten päätimme mennä syömään. Ravintolassa kesti liian kauan odottaa, vaihdoimme Heseen. Maksoin omani. Jätin puolet salaatista syömättä. Muumi kiiruhti asioilleen. Muumi selitti olevansa liian aikaoptimisti. Uusi termi minulle.

                                       

Jäi hieman ontto olo. Menin yksin urheilemaan.

Muumilla oli paljon stressiä omassa elämässään ex-suhteissaan ja niihin liittyvissä asioissa. Niistä hän minulle tilitti paljon. Koin, ettei hänestä ollut sitä olkapäätä, jota itse tähän arkeen tarvitsen.

Muumi kertoikin hakeutuvansa johonkin tahoon setvimään entisiä suhteitaan.

 Tässä vaiheessa olin laittanut Muumille FB-kaveripyynnön. Olimme mielestäni jo olleet sen verran intiimissäkin tekemisissä, että face-kaveruus, olisi luontevaa. Kun Muumi ei sitä hyväksynyt ihmettelin asiaa hänelle. "En mä nyt kaikki puolituttuja voi hyväksyä, täytyy vähän rajata". Joopa joo... siitä taisi alkaa Muumin ja minun alamäki.

Aloin nähdä Muumissa ripsettömyyttä. Huomasin hänen hiuksissaan peiteltyä pakenevaa ohimoa. Halaukset tuntuivat, kuin naista halaisi (hänestä puuttui se raamikas miehekkyys, joka saa minut usein syttymään).

Laittelimme Muumin kanssa useita viestejä päivittäin. Emme edelleen olleet FB-kavereita. Hän kertoili minulle päivittäisiä asioita, niin kuin sille Omalle Ihmiselle kerrottaisiin. Ja lähetteli muun muassa kuvia tekemistään ruoka-annoksista. En ikinä tiedä, mitä vastata, kun mies laittaa kuvan ateriastaan. Jos ei ole käynyt selväksi, en ole varsinainen kulinaristi.

Muumi laitteli viestejä usein pitkin päivää. Sitten tuli se todellinen turn off -viesti: "Verkkokauppa tukossa ja kamala jono kauppakeskuksessa!". Muumi oli metsästämässä muumimukia!! Mun ajatus alkoi laukata. Miten suhtaudun mieheen, joka metsästää muumimukia? Muumimuki on mulle fyysinen ja psyykkinen muistutus pikkulapsiajoista.

SE on outo tunne, ku järki ja tunne keskustevat puolesta ja vastaan. Pääni sisäinen vuorovaikutus kuulosti joltain tämäntyyliseltä: "Ei helvetti, mies ostamassa muumimukia!! Boikottiin!", "No, kaikillahan meillä on omat juttumme, ei se niin paha ole", "Kyllä hemmetti on! Kenen mun kaverin mies metskaisi muumimukia pitkin kyliä?", "Hei, se on vaan kerran nyt myynnissä, se on arvokas", "Ihan sama. Sen miespisteet meni miinukselle!" jne. Lopputulemana laitoin muumille nerokkaasti viestin "oliko tuo vitsi?". Samalla vuodatin muutaman päivän kriisit (olin ollut henkisesti aika kovilla just silloin). Muumi vastasi, että kyseisestä muumimukista saa joskus hyvät rahat ja lähetti kuvan Suomi100 Aalto-maljakosta. Ei hyvänen aika! "Mulla ei ole nyt resursseja keskustella astioista, mun elämä on pois raiteiltaan". Muumi vastasi, että voi vain kuvitella. Muumin olkapääpointsit menivät myös miinukselle.

                                             


Vietimme Muumin kanssa vielä yhden illan yhdessä. Meillä oli (kumma kyllä) ihan hauskaa. Muutama lasi viiniä, kävimme ulkona syömässä, hän tuli luokseni yöksi. Muumi totesi illan olleen erittäin antoisa ja mainitsi myös, että annoin itsestäni uusia puolia. Etten olekaan mikään tyhjäpää blondi. Se oli siis kohteliaisuus. Hänen mielestään. Vastasin, ettei hänkään ole niin idiootti, kuin olin kuvitelllut.

Yöllä hän tosin oli. Suuttui kondomeille ja mökötti kuin nainen. Haluan pitää terveydestäni huolta. Eihän sitä nyt kaikille puolitutuille.. (emme edelleenkään olleet FB-kavereita).

Muumi lähti seuraavana päivänä ja mielessäni sijoitin Muumin listalle "hyvin alkaneet, ikävästi loppuneet suhteen yritykset".

Muumilta tulee tasaisin väliajoin viestiä. Hänen mielestään FWB-suhde toimisi välillämme hyvin. NOT.

Sinkkuilta

Sinkkuilta

Millainen on sinkkunaisen perjantai? Töiden jälkeen after workit, siellä pikkuflirttiä ja jatkoa yökerhoon. Kreisibailausta. Baarin komein mies tsekattu ja taksilla piehtaroimaan vällyjen väliin?

Tämä on ehkä se kliseinen mielikuva sinkkuihmisestä, joka sattuu olemaan jokseenkin sosiaalinen.

Mikä sitten on totuus?

Työviikon uuvuttamana ja lapsivapaan hetken vihdoin koittaessa kahden tunnin päikkärit. Sitten pari tuntia sporttailua, jonka jälkeen kämpän siivousta (lue: lasten jälkien putsausta ja puunausta). Kun sitä on tehnyt riittämiin (poiminut puutarhakalusteita pitkin takapihan nurmikkoa (temppurata?), imoroinut, pessyt lattiaa,keräillyt teinin finnienpuristeluhammaslankaimia ja tukkinut imurin jälleen niillä tuhansilla hiuspinneillä, tulee mieleen oiva ajatus jättää puolet hommasta huomiselle.

No, vihdoin suihkuun ja pari leipää. Niin ja lasillinen viiniä. Kyllä, olen lipsunut. Pääsääntönäni on ollut, etten ota viiniä yksi. Mutta nythän mä tavallaan en ole. Olen teidän kanssa :) Tai sinkkuminäni kanssa. Se tarvitsee frendiä :) Ja viiniä. 

Niinhän ja olenhan tänään kieltäynyt kylmästi FWB-ehdotuksesta ja yrittänyt saada Tinderissä jotain aikaiseksi. Ettei tämä nyt ihan toivotonta ole... No ok. On se.

Jostain syystä sinkkuna näkee joka paikassa vain rakastuneita pareja, perheitä ruokakaupoissa, sormuksia nimettömässä. Vähän niin kuin raskaana ollessa näki vaan mahoja. Mutta päinvastoin. Munhan pitäisi siinä tapauksessa nähdä vaan sinkkuja. Mutta niitä ei näy.

Kannattaisin ideaa joka kauppaan niistä tietyn supermarketin sinkkuruokakoreista. Jos sellainen olisi täällä kulmilla, shoppailisin siellä harva se päivä.

Olisi niin kiva jakaa tämä arki jonkun kanssa. Olisi se oma ihminen. Jolle voisi soittaa, kun asunnossa on jättimäinen ötökkä. Joka antaisi olkapäätä, kun ei vaan jaksa. Jolle soittaisi ekana, kun onnistui tekemään ruokaa, joista lapset sanoisivat "tosi hyvää, tätä lisää". Noi on sellaisia juttuja, joita ei hyvälle ystävälle heti soita. Tai no voi soittaa, etenkin, jos elämä painaa. 

Mutta se joku, jolle laittaa vaan pelkän "pus".

Olen luullut olevani treffiboikotissa, mutta onhan tässä ollut kaikennäköistä. Esim. Muumi, joka haluaisi FWB-suhteen, yksi ranskalainen ja jotain muuta... kun ei niitä muista itsekään. Siksihän mä tänne kirjoitan.

Päätin aloittaa treffitauon. Mutta aina sama. Huomenna olis deitit.

Part 009 Varatut Miehet

Näin ei ole käynyt koskaan. Ja kävi sitten viikon sisällä kaksi kertaa. Miten se on mahdollista?
Klassinen tarina. Nainen tapaa ravintolassa miehen. Mies on pitkä, komea, tarjoaa drinkin... Mitäs
sitten, vähän tanssahtelua ja kas kummaa, ”meillähän” synkkää hyvin.







Osio 1. Johan
Tässä kohtaa mies täräyttää: ”Olen naimisissa, mutta haluaisin sivusuhteen.” Ok.. mietin. Tällaista en ole ennen kohdannutkaan. Eka kysymys tietysti olikin, että miksi ihmeessä. Vastauksena se, että miehen luottamus vaimoonsa on mennyt vaimon pettämisen myötä. Jaahas, kostoaikeissa siis? No ei tietenkään! Jos hyvin käy ja rakastuu, voisi vaikka vaihtaa naista.

Kyllä tällaiseen sitten hairahduin.


                                                


Tähän väliin sanottakoon, että en ole koskaan katsonut varattujen miesten perään. Oikeastaan kieränyt ne kaukaa. En halua olla osa avioliitto-ongelmaa. En syy, seuraus tai osakappale. En yksinkertaisesti halua puuttua toisten liittoihin.

No tämä tapaus, olkoon Johan, sai minut uskomaan, että liitto on hajoamassa ja viimeisiä viedään. Lapsetkin isoja ja vaimo elättinä... Eikä mitään yhteistä. Paitsi stalkkausoikeus toistensa kännykkään ja molemminpuolinen sovellus kännykässä, josta voi toisen paikallistaa. For real? Oh yes, my darling.

Mieshän päätyi luokseni yöksi. Soitti pianolla kappaleen, jonka olin aina halunnut jonkun soittavan minulle edes vaikka youtuben kautta. Ja lauloi. Ja keskustelimme. Enemmän kuin hän vaimon kanssa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Ja meillä oli yhteyttä. Hän oli rakastunut. Ehkä minäkin hetken.

Aamu koitti ja hän sanoi valinnan olevan minun. Ollaanko vielä tekemisissä. Minä halusin.

                                        

Kului muutama päivä suloisten viestien siivittämänä ("niin ikävä", "kaipaan sinua", "pian nähdään", "älä muuten laita tähän puhelimeen viestiä, koska vaimoni lukee ne. Meiliososite on parempi". Kunnes....


”Tajusin juuri, kuinka tärkä vaimoni on minulle. Ja perhe. Vaikka joka päivä epäilen vaimoni pettävän minua, en halua jättää häntä tai perhettä.”


                          

Olisihan tuo pitänyt arvata. ”On niin ihanaa elää luottamuksen symbioosissa ihmisen kanssa, jonka on tuntenut koko elämän.” Niin luottamuksen symbioosi, jossa voidaan tsekata toisen puhelin ja paikantaa toinen milloin vaan. Lisäksi vaimo on ollut kotona 20 vuotta hoitamassa (nyt täysi-ikäisiä) lapsia. Mies oli velkaa hänelle loppuelämän.

Voi ahdistus ja kengänpuristus. Kurkkua puristi ja unifem nosti päätään. Kukaan ei uhraudu jäämään kotiin ja kukaan ei ole velkaa elämäänsä toisen valinnoista. Muutaman yltiöfeministisen viestin jälkeen hän kysyi minulta: ”Ihmettelinkin, miksi olisit halunnut kakkosviulistin roolia?” Minä, kakkosviulisti!!!! Kehotin miestä pitämään pasuunansa. Pitäköön huolta koko orkesteristaan sekä onnea luottamuksen symboliin. Samalla kertoen, etten koskaan, missään, ikinä olisi halunnut mitään kakkosfuckinviulistin roolia saati pitämään häneen millään tavoin yhteyttä enää. No, se siitä tuubasta. Opin sen, kuinka vääristynyt luottamuksen kehä joillain on. Mikä on se hiuksenhieno ero, kun normaaliudesta tulee outoa.

Ei-hyväksyttävää.

Tämä keissi sai minut syviin eksistentiaalisiin pohdintoihin. Elämästä. Luottamuksesta. Totuudesta ja valheesta.

Tämä Mikaelin vaimo tuskin koskaan sai minusta tietää. Luulen, että lopulta olin vain kostoväline. Nyt he ovat tasan.
                            

Deittini murmelina

Jo nyt on kumma. Olen mennyt itseeni. Katsonut peiliin (myös sanan kuvakielellisessä versiossa), ollut deittilakossa.. mutta silti.

Muutaman kuukauden sisällä minua on kosittu, lattiani on luvattu laitattaa, kehuttu taas, kuinka kivaa ”meillä” on ja kuinka mieletön match ollaan.

           

Hauskoja iltoja joo. Kuka tahansa tykkää kuulla olevansa ihana, kaunis, tuleva vaimo (really???)... Eikä edes seksiä. Sen teen selväksi heti aluksi. Koska ne pöperöpuheet on jo kuultu.

Aamuun asti hyviä keskusteluja, läheisyyttä, tunnetta siitä, että nyt on ”jotain” ja molemmin puolin fiilis, että nähdään vielä.  Miksi, oi miksi?



   

                              

No, mitäs sitten.
1. Aamulla vastaus kysymykseen milloin sopisi tavata :”Oli kiva tavata. Ehdottamasi seurustelu ei nyt kuitenkaan onnistu.” Whaaaaat???? Tämä herralta, joka kosi minua.

2. Tapasin sattumalta exän ja päätimme aloittaa tapaamisen uudelleen. Herra oli juuri edellisenä iltana keittiöpsykologisoinut exän narsistiksi.

3. Olen seksiriippuvainen, enkä voi olla vain yhden kanssa. Kaipaan baareja ja naisten huomiota. Ok, kaikilla meillä omat juttumme, mutta olisi voinut mainita aiemmin..

4. Instagram -päivityksessä ”Durex King size”, ”naikaa vastuullisesti” jne. EI, EI, EI.

5. Olohuoneen pöydällä pino kirjoja: ”kultaisen käytöksen käsikirja, jokamiehen käytöstavat, Täydellinen Herrasmies, Saravuota ja Tupu, Hupu ja Lupu jättikoossa. Lisäksi cd -kokoelmissa Kikkaa. Ei mun kuppi teetä. Again.

Nämä taas kaikki eri herraspuolen edustajilta.

Ei auta deittitauko. Ei auta peiliin tuojottamiset. Ei auta, kuin ajatella mihin v****n sitä miestä tarvitsee.


         

Valmistautuminen

Kun ollaan päästy siihen asti, että oikeasti voisi tavata henkilön, alkaa valmistautuminen.

Se ei ole sama, kun lähtisi kaverin kanssa juoksulenkille. Ei todellakaan.

Suihku, milloin hiukset on pesty? Tuoksuva vartalovoide ja karvatilanteen tarkistus (kesällä ko. toiminpide on helpompaa).

Sitten se lärvi. Liftaava seerumi, kirkastava seerumi, siloittava seerumi... Miracle drops... Näiden päälle tietysti kasvovoide, kunhan seerumit ovat vaikuttaneet. Sitten oikeasti siloittava voide. Ja taas odotellaan. Meikkivoidetta sopivasti.  Huh, päästiin jo puuterivaiheeseen. Enää vain silmät (kulmat, luomet, räpsyt onneksi on kestot). Lopulta highlighter ja varjostus... Niin ja missä se huulipunapussukka on??

                                       

No niin, tuon operaation aikana voi hyvin nauttia lasillisen jännitysviiniä.

Hiukset. Öljyseerumi, että kiiltävät, tyvikohottavaa, pintasiloittavaa. Suoristusta, Taivuttelua. Sopivasti lakkaa. Sopivasti pöyheyttä. Sopivasti siloiteltua.

Entäs ne vaatteet... Mikähän olikaan miehen pituus? Korkoa 3 vai 6 cm? Onko potentiaalia biletykseen vai asiallisella linjalla? Ei ainakaan liian paljastavaa. Ei, koska seksiähän ei haeta.

Hetkinen... palataanpa alkuun. Jos kaveri onkin "hyvä" ja päädymme luokseni lasilliselle, deitit tulisi alkavaa kodin siivouksesta. Eli lattian pesu, pintojen putsaus, ehdoton vessojen puhdistus. Likapyykit piiloon. Lastenhuoneet asialllisen näköiseksi. Mikä on keittiön tilanne? Eteinen? Piha?

                                                          

                                      

Entä jos hän jää yöksi, tarvitseekö aamupala-aineksia?? Kelpaako leipä ja jogurtti, joilla elän lasten ollessa isällään..

Onko ihme, että kisaväsymys iskee ja tekee mieli luovutaa ajatus koko tyypin kohtaamisesta??

Joo, en ole vähään aikaan käynyt treffeillä.

Pitäkö tämä deittailu ottaa vähän rennommin?

                                      

....niin ja sitten, jos kaveri onkin kaiken tämän jälkeen Parempi kävellä ohi -tyyppiä??

                           

Tinder, Badoo, Match.com, happn....

Miten sen rakkauden neulan voi löytää tästä virtuaalimaailman heinäpellosta? Kuten olen aiemmin maininnut, viimeisimmän parisuhteen jälkeen mietin seuraavaa: pari kuukautta rallattelen ja saan kokemuksen siitä, että pärjään itsekseni. Sitten tapaan sen Ihanan Miehen ja olen taas valmis rakastumaan.


                                              

Kuinkas sitten kävikään. Mitä enemmän perehdyin näihin deittiappseihin, sitä hankalammaksi asiat kävivät. Välillä olin vakuuttunut, että baarista Se löytyy. Netissä on ihan ääliöitä. Sitten baari-illan pettymyksen jälkeen päässä vakuuttunut ajatus: "nyt alkaa baaritauko. Kyllä netissä on kaikki, jotka oikeasti haluavat sitoutua". Ota tästä sitten selvää.

Otsikon mukaiset saitit olen läpikäynyt ja täytyy sanoa, että mitään ei ole jäänyt käteen. Pari kertaa olen kävellyt ohi deitin tai sitten saanut "hätäpuhelun-> lapsi kipeä, pakko mennä tms." (joo, on läpinäkyvää, mutta silti).

Joku on joskus moittinut minua eettisestä näkökulmasta; jos treffit on sovittu, kyllä toista pitää kunnioittaa ja istua kahville alas. Itse olen eri mieltä. Jos ensisilmäyksellä tuntuu siltä, että ei tästä mitään tule, niin mielestäni on parempi moikata ja heipata samantien. Molempiparempi. Miksi turhaaan  viedä toiselta aikaa, jos jo tietää, ettei mitään synny?

Olen ollut trffeillä, jossa minun mielestä on ollut ihan viihdyttävää seuraa, mutta miehestä ei ole jälkikäteen kuulunut mitään. Olisin mieluummin toivonut heti hänen sanovan heipat, kuin turhaan kärvistellä sen puolituntisen.

Mutta virtuaalimaailmasta on vielä pitkä matka siihen, että päästään naamatusten näkemään. Toiselta saattaa tulla viesti "Hei ihanuus" ja sitten ei mitään. Okei, se siitä. Jonkun kanssa viestitellään pitkään, mutta sitten se yhtäkkiä loppuu. Miksikö? Ehkä hän viestittelee monien kansssa ja tapaa jonkun toisen. Tai sitten ei.




Paras oli, kun eräs deitti sanoi ystävälleni näin: "Kiitti oli ihan kivaa. Tapaan huomenna yhden naisen. Jos hänen kanssa ei synkkaa, otan yhteyttä." Näin me naiset ollaan markkinakamaa. Ei tässä millään autojen koeajeluilla olla. Me ollaan ihmisiä, hei haloo!





Minulle joku tindermies on vastannut kysymykseen "käytkö usein treffeillä" seuraavaa: "Kyllä täällä naisia on minun omiin tarpeisiin juossut". Voi hyvänen aika.

Miten sen erottaa, kuka hakee mitäkin. Kysymälläkö? No ei. Siitä ei saa hevosenhuttua selvää. "Kevyllä mielellä, mutta eihän sitä ikinä tiedä..." Niin, että seksiä joo, kyllä kelpaa. Toki eräät vastaavat, jopa kuvan kera, mitä hakevat.

Toiset ovat löytäneet rakkauden Tinderistä. En tiedä mikä OP (overpower, 8-v kielellä) siinä on vallalla.


       




Ehkä jonakin päivänä... Pelkään kyynistyväni. Niin monet deitit, niin monet miehet. Minä. Yksin.
                                                      

Vesa ja iso A

Tunsin Vesan parin yhteyden kautta jo vuosien takaa. Tai no, tiesin. Hän pyysi treffeille, mutta koska pikkulinnut olivat lauleskelleet jonkinasteisesta A-ongelmasta, en ollut vastannut treffipyyntöihin.

Jälleen eräs kerta oli yksinäinen fiilis. Ei ollut ketään vakiodeittiä, eikä muutakaan sutinaa. Vietin perjantai-iltaa sujuvasti salilla.

Vesa kysäisi, josko tavattaisiin. No hitto miksei, ajattelin -jälleen kerran. Ehkä se A-ongelma ei ole niin paha. Ihmiset liioittelevat... Ja keneltä edes kuulin tästä? Äh, se voi olla ihan kiva tyyppi. Sovimme, että haen Vesan minun luokseni höpöttelemään ja vihjasin, että viini maistuisi, jos sellaista sattuisi kotoa löytymään.

Vesa lähetti osoitteensa minulle (tätä kiittelin itsekseni myöhemmin) ja hän hyppäsi kyytiini. Lievä miestäväkevämpi tuulahdus kävi, kun Vesa istahti pelkääjän paikalle. "Ootko sä jurrissa?", kysyin hienovaraisesti. "En, miksi sä niin ajattelit? Pari kaljaa tossa..."

Sinkkuaikoina opittua: miehelle "pari kaljaa" voi olla kaksi tölkkiä kolmosta tai puoli litraa vodkaa. Tai mitä tahansa siltä väliltä. Tai sitä enenmmän tai vähemmän. Käsitteenä "pari kaljaa" tulee siis joko olla noteeraamatta tai tehdä tarkka taustatutkimus. Tilanteesta riippuen.

Vesan kanssa minulla ei ollut intressejä miettiä, mitä se pari kaljaa tarkoitti. Mutta Isojen Poikien sarjassa hän paini, mitä alkoholiin tulee.

Pääsimme meille ja hän vetäisi hihasta Absolut -vodkan. "Sähän halusit viiniä! Oliko tämä vitsi vai oliko vokaalit mennyt sekaisin, mietin. Miten Vesalle olisi voinut myydä pitkän iin aan sijaan? Who knows?

"Mulla on viiniä", sanoin ja ingoritin vodkan. Yritin. "Tämä oli virhe", mietin. Mutta en voinut heti pistää poikaa pihalle.


                                                  


Vesa halusi tulla juttelemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Menimme sohvalle viinilasien kanssa. Pari minuuttia, niin Vesan kädet olivat housuissani. "Mitä helvettiä sä teet?" huusin. Siis juttelemaan tuli. Jepjep. Taisi olla Vesalla hyvät pohjat ja muut mielessä. Menin suihkuun, olinhan just tullut salilta. Vesa olisi halunnut tulla mukaan. Jätin hänet miettimään parempaa tapaa lähestyä.

Suihkusta tullessani Vesan silmät harittivat siihen malliin, että aakkosten ensimmäinen kirjain suorastaan huusi sieltä silmämunista. "Tuu nyt tänne, istu mun päälle." Mitkä hiton treffit nämä taas ovat, mietin ja kysyin "miksi sun päälle istumaan?". Vesa ei osannut vastata.

Sen sijaan hän kysyi, missä hän on ja miten hän oli päässyt sinne, missä hän nyt oli. Absolutin voimalla, totesin mielessäni huomattuani, että hänen vodkastaan oli hävinnyt neljäsosa.

"Voitasssssko me rakasshtella? Miksssshi ei. Mehän tunnetaan. Mä RAKASSHHHTAN sua!! Mikä sun nimi on?? Kati? Tanja? Mikä sssse on, sano nyt, kyl mä shen tiän..." Ja kädet housuihin.

                             

"Nyt mä soitan sulle taksin", sanoin ja kehoitin Vesaa menemään laittamaan kenkiä jalkaansa.

"Kuka tos meni? Tos kävi joku! Missä mä olen? Missshä kaikki muut on!" Onko tämä nyt sitä juoppohulluutta, mietin. Vesa makasi maassa. Eteisessäni. "Mä en lähe mihinkään!".


                                     

Oh my... mistä näitä tulee. Ja miksi aina mulle. missä ne NORMAALIT ovat??
Ei mutta... mä olen aina osannut käyttää ällitälliäni kiperissä tilanteissa, etenkin miesten kanssa.

"Kuule Vesa, täällä loppui bileet, mennään toisiin juhliin. Ne on tuossa ihan lähellä. Mä soitan meille taksin!". Vastaukseksi tähän: "kukashh sä oot, hyvännäköinen gimma! Tuu tänne mun kans". Edelleen lattialla. "Ollaash me nähty jossain?"

Kiskoin Vesaa ylös lattialta samalla, kun tilasin taksin ja selitin Vesalle, että nyt just me lähdetään ihan superhyviin bileisiin jatkamaan. Vesa nousi just sen verran että pystyin laittamaan hänelle kengät jalkaan.

Tällaista olisi elämä alkoholistin kanssa. Ei sovi mun pirtaan ja samalla sydämeni itki säälin kyyneleitä alkoholistien läheisille.

                                    

Vihdoin pääsimme ulos, minä talutin 20cm pidempää Vesaa pihalla taksille ja rukoilin mielessäni, ettei kukaan naapuri kurkkisi. Taksi odotti. Onneksi se oli tilataksi. Sain Vesan hyvin työnnettyä sinne sisään. Kuski puhui huonoa suomea. Sanoin  hänelle, että vie tuo mies kotiin, ennen kuin se tulee ulos autosta. Sitä se Vesa yritti, "Hei mimmi, kukashh sä oot, lähe messin".

Kun taksin takavalot vain näkyi huokaisin helpotuksesta (ja pettymyksestä).

Eipä aikaakaan, kun kuski soitti minulle (oli kai saanut numeroni taksikeskukselta). Vesa ei kerro osoitettaan!! "Minne tama mies mene? Ei sano. Huutaa vaan. Haukkuu neekeriksi". Voi luoja ja kirottu viina. Onneksi minulla oli Vesan lähettämä osoiteensa, joten kuski löysi päätepysäkin - varmastikin illan miellyttävimmälle asiakkaalle.

Ei se tähän jäänyt. Kuljettaja soitti, että kotiin päästyään Vesa teki vanhanaikaiset juoksut. Tai tuskin juoksi. Konttaukset tai ainakin hoipertelut. "Onko tama sinu mies? Tama mies ei maksanu! Kuka maksaa? Huono mies, Kamala käytos!" Sanoin, että pistää laskua siihen samaiseen osoitteeseen, johon vei kaverin. Minulla ei ole vastuuta tästä törttöilystä. Oli meuhkannut taksissa ja käynyt miltei kiinni kuljettajaan. Kuljettaja parka.

Tästä opittua... ja jo aiemminkin. Jos on pienikin viba mielessä, että ei kannata tavata, silloin EI kannata tavata.

                                        
                                     

(Inside-tietoa: Vesa = Valkku)